The world is my oyster!

Multa kysellään aina vähän väliä koulustani, tulevaisuudensuunnitelmistani ja siitä, miten pärjäsin muutettuani 15-vuotiaana pois kotoa. Yhdistän nämä kaikki samaksi postaukseksi, eli nyt seuraa pitkästä aikaa kunnon stooria. Mua ahdistaa todella paljon julkaista tämä, koska harvemmin kertoilein haaveistani ja suunnitelmistani näin henkilökohtaisesti, mutta ehkä mä nyt uskallan. Tosin oon editoinut tätä sata kertaa ennen julkaisua eli ihan suoria ajatuksia ette saa.

Pieni ysiluokkalainen Sara Korpilahdella käsityötunnilla, '09

Mähän olen siis kotoisin Keski-Suomesta Korpilahdelta, joka on nyt muutaman vuoden ollut virallisesti Jyväskylän kaupunginosa. Siellä kävin hyvin pienellä paikkakunnalla peruskoulun, minkä jälkeen päätin, että tänne en jää. Lähes kaikki muut luokkalaiseni jäivät Korpilahdelle tai hakivat kouluun Jyväskylään, mutta mulle ei riittänyt sekään. Halusin kauemmas, isompaan paikkaan, ja koska olen ihan pienestä asti rakastanut Helsinkiä, halusin ehdottomasti pääkaupunkiseudulle. 

Hain ensin muutamiin lukioihin Helsinkiin ja olisinkin niihin kaikkiin päässyt heittämällä 9,5 keskiarvollani, mutta sitten päätin, että hitot mä mihinkään lukioon mene, ennemmin hommaan itselleni kolmessa vuodessa ammatin kuin valkoisen lakin. Jälkihaussa hain sitten vielä muihin kouluihin, ja sain paikan Espoosta ammattiopisto Omniasta, missä opiskelen nyt kolmatta vuotta käsi- ja taideteollisuutta eli valmistun täältä vaatetusalan artesaaniksi. En ole muuten hetkeäkään katunut päätöstäni jättää lukio väliin ja valita amis.

Helsingin kattojen yllä kesällä '10 tiirailemassa tulevaisuuteen

Muutin siis heti yläasteen jälkeisenä kesänä eli 15-vuotiaana yksinäni Helsinkiin, jättäen vanhat kaverini ja perheeni Jyväskylään. Asuin ensin hetken aikaa Helsingissä, kunnes sain kämpän Espoosta Kilosta, missä asustelen edelleen. Asun HOASin soluasunnossa, mulla on tässä kaksi kämppistä, itse asunto on kiva ja sijainti hyvä, sekä vuokra naurettavan halpa. Mulle ei ollut mitenkään vaikeaa lähteä kotoa niin nuorena, olin varautunut siihen henkisesti jo vuosia. Olin tottunut hoitamaan omia asioitani jo hyvin nuoresta, joten yksinasuminen ei tullut minkäänlaisena sokkina. Kaiken olen saanut hyvin hoidettua näiden reilun 2,5 vuoden aikana, ja onhan se äiti aina puhelimen päässä tavoitettavissa, jos häntä johonkin tarvitsen (yleisin: "hei mulla on tilillä 2e eikä yhtään ruokaa.."). 

Monet ihmettelivät ja kehuivat silloin kun muutin, miten rohkea olen. Itse en kokenut sitä mitenkään erityisen rohkeana tekona, kunhan pakkasin tavarani ja lähdin elämään omaa elämääni. Mä olen sellainen ihminen, joka haluaa aina enemmän ja suurempaa, ja olen valmis tekemään unelmieni eteen töitä, joten silloin ei voikaan jäädä surkuttelemaan taivaanrannalle, että no kun en mä uskalla lähteä sinne tai tehdä tota muutosta elämässä.

 Omniassa koulussa sovittelemassa jakkua, '11

Opiskelen siis käytännössä ihan tavallista vaatetusalaa, vaikka nimike onkin se hieno artesaani. Suunnittelemme vaatteita, toteutamme niitä, harjoittelemme paljon eri ompelu- ja muita vaatetusalan tekniikoita, on teoriatunteja kaavoista ja materiaaleista yms... Olen kuitenkin jo aika lailla koulun alusta asti tietänyt, että en mä "isona" tahdo ompelijaksi enkä vaatesuunnittelijaksi. Joku voi tässä vaiheessa ihmetellä, mitä mä sitten tuolla koulussa teen. Tykkään kuitenkin paljon olla siellä ja olen erittäin kiinnostunut alasta, vaikken juuri tällä osa-alueella tahtoisi loppuelämääni jatkaa. Olen hyvin kiinnostunut muotibisneksestä ja puvustamisesta, missä kummassakin vaatetusalan perustiedoista on hurjasti hyötyä, ja jälkimmäisessä tarvitaan myös niitä suunnittelijan ja ompelijan taitoja. 

Joka jaksolla koulussa meillä on ollut jokin teema, esim. mekko tai jakku, ja sitten sen mukaan on tehty töitä. Meillä on ollut kaksi työharjoittelua, ensimmäinen oli vuosi sitten keväällä ja sen teemana oli asiakaspalvelu. Suoritin sen itse Marimekon liikkeessä Sellossa. Ja hei, nyt tärkeä viesti kaikille - älkää yhtään vähätelkö työharjoitteluita, vaikka niistä ei palkkaa saakaan. Niistä saa kokemusta ja kontakteja, mitkä ovat työelämässä erittäin tärkeitä. Harjoitteluni jälkeen Marimekolla mua pyydettiin sinne oikeasti duuniin, koska olin suorittanut harjoittelujaksoni niin hyvin - kuin oikeat työt. 

Toiseen työharjoitteluun piti kuulua jollain tapaa ompelu, ja mähän olen nyt siis reilut pari kuukautta ollut Ylen puvustossa, missä olen noin puolet ajasta ompelimossa ja puolet puvustan ohjelmia ja olen pukusuunnitelijoiden assarina. Tästä harjoittelupaikasta en voi kuin kiittää onneani, olen ollut tähän niin tyytyväinen. Kuka ties, vaikka joku päivä olisin Ylellä oikeasti töissä - ainakin mut muistettaisiin siellä, kun olen ollut harjoittelijana ja hoitanut hommani hyvin.

Ensi viikolla palaan takaisin kouluun ja mua odottaa artesaanityöjakso, eli pitäisi tehdä lopputyö. 

 Tallinna Tööstushariduskeskuksessa koulussa, '11

Mä olen aina ollut sitä mieltä, että tahdon ehdottomasti käyttää kaikki vaihtomahdollisuudet yms. hyväkseni. Viime keväänä mulle tuli mahdollisuus lähteä kuukaudeksi vaihtoon Viroon, ja mähän tartuin siihen välittömästi. Olkoot Tallinna kuin lähellä tahansa, ja olinhan mäkin siellä käynyt ennen tuota sata kertaa, mutta silti - kun siellä asuu kuukauden, opiskelee siellä ja viettää aikaa paikallisten kanssa, on se ihan eri asia kuin joku päiväristeily. Tallinnasta aukesi mulle aivan uusia puolia, kuukausi siellä oli ihan mieletön. Toki olisin mielelläni lähtenyt jonnekin kauemmas ja eksoottisempaankin paikkaan, mutta kun tuo sattui olemaan ainoa vaihtoehto, otin sen vastaan erittäin mielelläni. 

En hirveästi tykkää kertoa tällaisia asioita, mitkä eivät ole vielä täysin varmoja, "julkisesti" etukäteen, mutta kun nyt ollaan jo aiheessa, kaipa mä tästäkin voin mainita. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, tänä keväänä mun olisi tarkoitus mennä noin kuukaudeksi Tansaniaan, Afrikkaan työharjoitteluun. Siellä olisi paikka pienessä batiikkitehtaassa/-putiikissa. Enempää en tästä nyt selittele, kun mikään ei ole vielä varmaa, mutta sanonpahan vain, että siitä tulisi varmasti uskomaton once in a lifetime -kokemus.

 Finnish Catwalk -muotitapahtumassa, missä olen ollut pariin otteeseen töissä pukijana, ja sitä kautta saanut myös assarin hommia eräälle stylistille. '11

Valmistun ammattikoulusta tänä keväänä. Mitä sitten? Nyt mennään taas spekuloimiseen, koska mikään toukokuun jälkeen tapahtuva ei ole vielä mun kalenterissa varmaa. Kuten jo sanoin, en tykkää julkisesta spekuloinnista, koska sitten jos kaikki suunnitelmat menevätkin plörinäksi, mua ärsyttää, että olen niistä jo hehkuttanut ja sitten joudun syömään sanani. Mutta, no.. antaa mennä, ainakin jotain ideoita, näin ympäripyöreästi.

Suunnitelmissa on tällä hetkellä painaa koko kesä duunia niin paljon kuin jaksan (mahdollisesti Suomessa, mahdollisesti ei) ja kerätä oikeasti rahaa ja pieni pesämuna. Sitä tulisin tarvitsemaan sitten alkusyksystä, koska olen ajatellut aika paljon Lontooseen muuttoa. Nyt tilanne on itse asiassa jo se, että kun puhun aiheesta kavereideni/perheeni kanssa, en sano "jos muutan ensi syksynä Lontooseen" vaan "kun muutan". 

Opiskelemaan en Lontooseen ole lähdössä rahatilanteen takia (ainakaan vielä ensi syksynä, vuoden päästä on mun aika tehdä päätös asian suhteen), mutta ensi vuosi olisikin hyvä aika ottaa pieni breikki opiskelusta 12 vuoden jälkeen ja pitää välivuosi, tehdä töitä ja nauttia elämästä. Nauttia Lontoosta. Mitään varsinaisia suunnitelmia mahdolliselle vuodelleni Lontoossa mulla ei vielä ole, mutta yritän totta kai etsiä oman alani töitä. Mikäli niitä ei löydy, niin, no, jostain sitä rahaa on saatava, eli täytyy sitten syksyllä katsella, millasta duunia on tarjolla ja mihin mut kelpuutetaan, it's simple as that.

Kun puhun ihmisille Lontooseen muutosta, monet naureskelevat, pyörittelevät silmiään ja toteavat jotain tyyliin "ihan kun oisit oikeesti sinne muka lähdössä". Joka ikinen kerta kun kuulen jotain tuonnepäinkin, se vaan kasvattaa entisestään mun tahtoa lähteä ja näyttää niille ihmisille, että helvetti, mä muuten aivan varmasti lähden ja mä pystyn siihen.

 Lontoo, kesä '11

Voi olla, että haen jo tänä keväänä Helsinkiin johonkin ammattikorkeakouluun (media-ala kiinnostaa, koska haluamiani muodin osa-alueita ei täällä voi opiskella) varulta, mutta mikäli pääsen sisälle, tulen lykkäämään aloitusta näin alkuun ainakin vuodella. Jonnekin ulkomaille mä lopulta jatko-opiskelemaan haluaisin, mutta sen suhteen muutan suunnitelmiani melko usein. 

Eniten tosiaan tällä hetkellä haaveilen siitä Lontoossa opiskelusta, aineena voisi olla esim. muotimarkkinointi tai -pr tai puvustus. Siinä on vain se rahaongelma, mutta saahan pankista lainaa ja opiskeluja varten olisin melkeinpä valmis sen ottamaan. Melko realistiselta suunnitelmalta kuulostaisi myös Skotlannissa vaikkapa Edinburghin yliopistossa opiskelu, minkä mahdollistaisi pitkälti se, ettei suomalaisten tarvitse maksaa siellä hulluja lukukausimaksuja (Englannissa menisi n. £9000 per vuosi, riippuen vähän koulusta). Skoteissakin voisin opiskella haluamiani aloja, ja valinnanvaraakin niiden suhteen olisi.

En tiedä, mitä haluan varsinaisesti tehdä isona, mutta unelmissa siintää muoti- ja media-alat. Muotibisnes, muotimarkkinointi, pr, elokuva- ja tv-työ, puvustus, stailaus... Eikä mua myöskään yhtään haittaisi olla kameran sillä puolella, eli esiintyä. En puhu mistään laulamisesta tai näyttelemisestäkään, vaan vaikka juontamisesta. Nyt menee jo niin spekuloinniksi ja haaveiluksi, että pakko lopettaa...

Vuosi on melko pitkä aika, siinä ajassa kerkeää tapahtua vaikka mitä ja mun mieli muuttua moneen otteeseen. Voihan vaikka olla, että vuoden päästä asun Lontoossa ja hoitelen pikkuruista suomenruotsalaista vauvaa kun muusikkoisä huitelee keikoilla. Dream-case scenario.. Hah, no toivottavasti ei missään nimessä käy noin. Sen ruotsalaisen muusikon voin ottaa, olen oikeastaan valinnutkin yhden, mutta lapsia tai jotain tommosta perheilyä ei missään nimessä. Haluan kunnon koulutuksen ja kukoistavan uran, lapsia haluan ehkä miettiä korkeintaan 12 vuoden päästä.
Ennen nillityskommentteja sanon, että mulle on ihan fine, jos joku tahtoo parikymppisenä hommata kasan lapsia ja perheen jne, mutta ei vaan ole mun juttu eikä mun tavoite. Kaikilla on erilaiset arvot, mä arvostan uraa yms ja siihen tähtäänkin. Jotkut taas pikkutytöstä asti haaveilevat lapsista, aviomiehestä ja punaisesta mökistä. Minä en.

 Tää on tällainen "nauti elämästä"-kuva. Kesä '10

Huh, mua itseäni helpotti aika paljon kirjoittaa näitä asioita eikä vain pyöritellä niitä päässä. Tämä selvensi joitain asioita mulle, mutta voi olla, että laitoit teidän päät vain enemmän sekaisin. Tekstiä tosin sensuroin kirjoittaessa aika paljon, koska en halua selitellä tänne liian henkilökohtaisia tai kertoa noista täysin spekuloiduista suunnitelmistani liikaa. Kaikki on vielä auki ja ovet maailmaan avattavissa.