29 tammikuu, 2012

Kun mä kuolen, niin tulkaa mun haudalle tanssimaan, saa tuoda myös kukkia

Heippahei! Mä istuskelen taas junassa, tällä kertaa reitti on Jyväskylä-Helsinki, eli kotiin oon menossa (ihanaaa!). Vajaat pari tuntia on vielä matkustamista jäljellä, nyt oon just Tampereen kohdalla. Kotiinmeno jää siis aika myöhäiseksi, mutta olkoot, oon nyt viikonloppuna saanut levätä ihan hyvin. Tai no, perjantaina ei kyllä levätty, oltiin Katseessa ja sieltä lähdettiin vasta pilkun aikaan, mutta koko eilinen kuluikin sitten sattuneesta syystä mun veljen sohvalla maatessa ja huonoja leffoja tuijotellessa. Ja tietty myös Putousta, oli aika mahtava jakso! :D Lauantaiprojekti, joka tulee samaan aikaan Putouksen kanssa, täytyneekin varmaan katsoa tänä iltana kotona (VR:n netti ei skulaa ihan niin hyvin, että jaksaisin tässä alkaa Yle Areenan kanssa tappelemaan). Se olikin viimeinen Lauantaiprojekti-jakso! Tänäänkin nukuttiin pitkään, sitten käytiin ensin Korpilahdella sukuloimassa ja sen jälkeen treffasin vielä yhtä frendiä ennen junaan kiiruhtamista. 

Mulla ei ole perjantailta minkäänlaisia asukuvia (gasp!), mutta muutama kuva tuli silti napattua Katseessa, joten tässäpä niitä.

Asua näkyy näissä vähäsen, yksiolkaiminen tunika on Asoksen ja vetoketjukaulakorun duunasin itse. Ostin siis ihan vaan normaalin vetoketjun, leikkasin siitä kangasosat sivuista pois ja tein yläpäähän ompeleen, nyt se siis menee hyvin kaulakorusta! Jalassa oli H&M:n vahapintaiset housut ja Asoksen mustat korkonilkkurit. 

Jyri, Anne ja Jenna :)

Syy tälle viikonlopunvietolle Jyväskylässä oli siis se, että piti lähteä Katseeseen tsekkaamaan muutamien kavereiden keikat. Hunters!

Emmi oli ihan messissä, mut Elli ei taida olla ihan noita rokkimusiikin ystäviä - ainakaan ilmeestä päätellen ;) Se kuuntelee vaan Pikku G:tä.

Pyhät Tepot! Kokoonpano oli jälleen vähän erikoinen, mutta vetihän ne taas mahtavan keikan! :)

Mites teidän viikonloppunne meni? Entä mitä diggaatte tosta mun vetskarikaulakorusysteemistä? :)

2 kommenttia:

Memde kirjoitti...

mä odotin pelonsekaisin tuntein sitä salamalla otettua kuvaa, kiitos ettet laittanu sitä :D

Sara kirjoitti...

Memde: Kelasinkin ettet ois hirveesti innostunu siitä :D