Viime sunnuntaina Beverly Hillsin Hilton-hotelli kuhisi tähtiä, kun vietettiin Golden Globes -gaalaa. Mitkään voittajat eivät olleet kovin ihmeellisiä, ja odotankin paljon enemmän, että Oscar-ehdokkaat julkistetaan tämän kuun lopussa. Globeseissa oli kuitenkin tuttuun tapaan pukuloistoa, ja siihen aiheeseen ennemmin tartunkin. Kuvat kannattaa klikkailla isommiksi, jos haluaa tarkastella asuja lähempää.
Angelina Jolie valitsi päälleen Atelier Versacen mekon ja siihen mätsäävän Louboutinin clutchin. Sanoisin, että mielestäni Angelina oli illan parhaiten pukeutunut! Puku on aivan upea. Seksikkyyttä siihen toi reiteen asti ulottuva halkio.
Natalie Portmanin mekko muistutti hyvinkin paljon Angelinan mekkoa, joskin se on Lanvinin. Niissä on vähän sama malli, mutta tietysti suurin yhdennäköisyys on tuossa pääntien punaisessa käänteessä. Pinkki on aina sellainen väri, että sitä on vähän vaikea yhdistellä muihin räikeisiin väreihin, mutta tässä pinkki+punainen toimii oikein hyvin. Natalie on niin kaunis!
Charlize Theron, joka oli ehdolla parhaan naisnäyttelijän kategoriassa elokuvasta Young Adult, pukeutui mahtavaan Diorin nudeen couture-unelmaan. Todella kaunis! Kengistä tosin en hirveästi tykkää.
Heidi Klumilla oli päällään Calvin Klein Collectionin hyvin simppeli mekko, jonka selkäpuoli oli avoin. Tästä asusta tuli heti todella paljon mieleen viime vuoden Golden Globesit ja Emma Stonen erittäin samantyylinen Calvin Kleinin mekko, jossa oli myös avoin selkä. Joka tapauksessa, Emma näytti upealta tuolloin ja niin näytti nyt Heidikin. Mahtava turkoosi kaulakoru sekä iso cocktail-sormus tuovat vähän piristettä.
Mila Kunis näytti upealta (kuten aina) Diorin puvussaan. Mila itse asiassa on Diorin uusi kasvo, joten oli luonnollista, että hän näyttäytyi juhlissa samassa merkissä. Olen tosin sitä mieltä, että mekko oli saanut olla jonkun muun värinen kuin musta. Eivätkä Milan hiuksetkaan ihan nappaa, mutta asu on kuitenkin erittäin vahva ja kaunis.
Salma Hayek edusti mielettömän kauniissa Guccin (voiko Guccia olla rakastamatta?) mekossa. Myös liukuvärjätyt hiukset näyttävät todella hyvältä!
Rooney Mara, joka oli ehdolla The Girl with the Dragon Tattoo -elokuvasta parhaaksi naisnäyttelijäksi, valitsi päälleen Nina Riccin melko yksinkertaisen, mutta erittäin kauniin mekon. Ihanaa nähdä Rooney pitkästä aikaa niin, että otsahiukset on vedetty sivuun, niin kauniit kasvot saavat enemmän tilaa hehkua.
Valitsin näihin kollaaseihin muuten vain lemppareitani, mutta Lea Michelen kohdalla oli pakko tehdä poikkeus. Tämä oli yksi inhokkejani - mekko näyttää aivan taitoluistelijan puvulta ja kampauskin on epäonnistunut. Ei näin Lea! Vaikea uskoa, että mekko on Marchesan, jota yleensä rakastan. Lean tähdittämä tv-sarja Glee oli ehdolla parhaaksi komedia-/musikaalisarjaksi.
Toinen Glee-tähti, Dianna Agron, pukeutui Gilesin aivan mielettömään pukuun. Huulipunakin on täydellisen sävyinen mekkoon nähden. Upea asu!
Emma Stone on onnistunut hyvin kiipeämään Hollywoodin A-listalle ja näyttää aina uskomattoman hyvältä, tällä kertaa Lanvinin upeassa mekossa. Katsokaa nyt tuota kangasta, mahtava! Olen myöskin iloinen, että Emma on nykyään taas punapää, vuosi sitten ollut blondi look ei ollut yhtään niin hyvä hänelle.
Reese Witherspoon näytti klassisen kauniilta, kuten aina. Asujensa kanssa hän ei yleensä ota suuria riskejä, eikä tehnyt niin nytkään, mutta Zac Posenin kolttu on ihana. Sotkuinen, rento tukka ja luonnollinen meikki sopivat sen pariksi hyvin, koska Reese on niin luonnonkaunis.
Nicole Kidman valitsi Versacen vartaloanuolevan niitein koristellun mekon ja näytti upealta.
Oma suosikkini asuista oli siis Angelina Jolien Atelier Versace, ja kakkossijan jakavat Emma Stone Lanvinissaan ja Dianna Agron Gilesissä.
Mikä asuista on teidän lempparinne? Kuka pukeutui parhaiten?



3 kommenttia:
Musta taas Lea Michelen puku on upea ja kampaus sopii ihan mielettömän hyvin, ku taas Jolien mekko ei nappaile yhtään. :>
Taidan olla vähän liian prinsessa, kun nämä "nykyajan" mekot eivät oikein sykähdytä. Muutama ihan kiva löytyi joukosta, mutta en kyllä pukeutuisi mihinkään. Emma Stonen puku on ehkä klassisin ja kaunein ja eri väreissä kelpaisi kyllä minullekin. :)
millis: Heh, nää on niin makuasioita!
Marika: Voi vitsit, mä ottaisin noista niiin monta mielelläni omaankin kaappiini!
Lähetä kommentti